MINUN TARINANI

Mää oon niin liekeissä tästä koulutuksesta! 

Viime vuosi oli käänteentekevä. Hyppäsin pois laulunopettajan virastani päästäkseni tutkimaan sitä, mitä minussa oli pitkään syntynyt. Opetussuunnitelmat ja muuttunut oppilasmateriaali ei enää tuntunut oikealta. Systeemissä oli jokin vika. Minun piti päästä pois, alkaa yrittäjäksi, jotta voin tutkia laulunopettajuutta täysin uudesta, vapaasta ja opetussuunnitelmattomuudesta käsin.

Uskon vakaasti, että tämä on se asia, mihin koko elämäni on pienin askelin edennyt ja nyt langat ovat yhdistyneet. Nyt minä tiedän, mitä minun on tarkoitus luoda tähän maailmaan. Asiat, jotka minua on mietityttänyt KOKO elämäni omassa esiintymisessäni, esiintymisjännityksessä, alisuoriutumisessa, opettajuudessani ja oppilaissani on viimein löytänyt vastauksensa hermostosta!

Mikä on "normaali oppija"?

Onko sellaista määritelmää enää tässä ajassa?

Miksi oppimisvaikeudet ja neuroepätyypillisyydet ovat lisääntyneet oppilailla niin paljon?

Niin paljon, että pitäisikö systeemin muuttua ennemminkin, kuin laittaa oppilaat mahtumaan systeemiin tukijärjestelmillä?

Jos opettajalla itsellään ei ole turvaa, opettajana ja esiintyjänä, kuinka hän voisi valmentaa oppilaitaan turvassa? Ei. Silloin me opetetaan oppilaillemme selviytymiskeinoja.

Mun tarina lyhykäisyydessään: Olin melko arka, itseäni pienentävä nuori, joka rakasti musiikkia ja halusi vain laulaa. Päädyin kouluihin,missä meille syötetään ajatus kilpaillusta alasta ja ajatus siitä, että pitää olla artisti ja tuoda itsään esille. Tämä kaikki on aina ollut minulle liikaa. Vuosia ja vuosia jahtasin unelmaa artistiuudesta, joka ajoi minut lopulta fyysisesti ja henkisesti jamaan, missä kärsin päivittäin migreeneistä, koska hermostoni ei kestänyt sitä kuormaa joka lisääntyi sen mukaan, kun maineeni kasvoi.  Voice of Finland, paljon keikkoja, fyysistä matkustamista, huonoja yöunia, kyllä sää tiiä .. keikkaelämä. Päälle äärettömän kova emotionaalisesta traumasta johtuva perfektionismi, joka ajoi minua koko ajan ymmärtämään KAIKEN laulutekniikasta. Opiskelin itseäni ja instrumenttiani aivan loputtomiin ja vaadin paljon itseltäni. Kuinka monet kerrat raahauduin migreenin kourista, pöntön vierestä oksentamasta laittamaan meikit ja hymyn naamalleni ja raahauduin lavalle. Ihmiset kyllä pitivät, mutta itseäni vaivasi onttous ja ennen kaikkea huijarisyndrooma. Tiesin koko ajan, etten käyttänyt omaa koko potentiaaliani.

Samalla hoidin virkaani Oulun konservatoriossa eli kävin päivätöissä ja halusin miellyttää ja auttaa jokaista oppilastani heidän parhaimpiin suorituksiinsa niin raivokkasti, että työpäivien jälkeen olin aivan kuitti. Kaikkensa antanut. Olin rajaton ja jokainen laulaja imi minusta mehut. 10 vuotta sitten päädyin pohtimaan ratkaisua ongelmiini ja oppilaideni ongelmiin energian parista. Henkisyys oli tuohon aikaan ainoa paikka missä energiasta puhuttiin, joten tutkin sitä. Energiahoitajan opinnoista opin että energia on jotain, mitä me itse luomme ja hallinnoimme ja sitä kautta kiinnostuin somaattisesta työskentelystä.

Somatiikan avulla päädyin sitten tutustumaan TraumaNeuro metodiin ja sitä kautta tutustuin hermostoon ja hermoston tuottamaan energiaan, joka mullisti minun maailmani niin voimakkaasti, että tässä sitä nyt ollaan, tuomassa tätä kauan kaivattua tietoa alalle. 

Opin miten supistunut selviytymisenergia meidän hermoston kudoksissa vaikuttaa meidän hengitykseen, instrumenttiin sekä ilmaisuun. 

Joten tämä, TÄMÄ  uraa uurtava koulutus on nyt viimein totta.

Nyt olen kultivoinut hermostoni kantokykyä ja luonut niin pysyvän turvan tilan kehooni, että aivan naurattaa, kuinka nautinnollista esiintyminen nykyään on. Lava on turvallinen paikka. Ihmiset, joille esiinnyn ovat turvallisia eikä traumatriggerit aktivoidu odotuksista, katseista, eleistä, korkeista äänistä, teknisesti vaikeista paikoista tai niin sanotuista “virheistä”.

Sinä pystyt siihen myös! Ja viet kokemuksen eteenpäin oppilaillesi.

Lähde mukaan pioneeriryhmään. pilottihinnalla! Luodaan yhdessä traumavapaata musiikkialaa!